Koulutus
ALUE-EROTUOMARI
Perus- eli aluekoulutus varsinaisessa erotuomaritoiminnassa järjestetään Suomen eri alueilla SSBL:n erotuomarikouluttajien toimesta ja yhteistyötä paikallisten erotuomarikerhojen kanssa jatketaan. Näissä koulutustilaisuuksissa saavat oppinsa pääasiassa alue-erotuomarit. Kurssit ovat pakolliset erotuomaritoiminnassa mukana oleville. Aloittaville erotuomareille perusvaatimukset ovat vähintään 15 vuoden ikä ja innostus asiaan. Kursseilla käydään läpi kaikki tärkeimmät asiat, jotta kurssin läpäisseet voisivat ryhtyä myös tositoimiin eli tuomitsemaan SSBL:n otteluja. Kun erotuomarille on karttunut muutama vuosi kokemusta ja pelit ovat menneet hyvin, niin hänellä on mahdollisuus edetä erotuomariurallaan A4 -erotuomariksi.
A4-EROTUOMARI
Alueellisen kokemuksen karttuessa erotuomarilla on mahdollisuus tulla valituksi A4-ryhmään. Pyrkimyksenä on, että kyseiseen ryhmään valittu erotuomari tuomitsee ensisijaisesti alueensa M2D, N1D, ASM ja BSM -otteluita. Myös erotuomarivalmennusresursseja on enemmän hyödynnettävissä ryhmään kuuluville. Koulutustilaisuudet ovat kahden tai useamman maakunnan yhdessä järjestämiä ja näin koulutuksiin saadaan laajempaa asiantuntemusta sekä kokemusta. A4-erotuomarin tulee läpäistä sääntökokeet ja fyysiset testit hyväksytysti. Urallaan eteenpäin pyrkivä A4-erotuomari voi asettaa seuraavaksi tavoitteekseen itselleen liittoerotuomarikoulutuksen.
LIITTOEROTUOMARI
SSBL:n erotuomarivaliokunta (ETV) kutsuu alueiden erotuomarivastaavien esitysten perusteella liittoerotuomarikoulutukseen vuosittain tietyn määrän erotuomareita. Liittoerotuomarit koulutetaan kauden aikana kahdessa yhteisessä koulutustilaisuudessa. Tämän ryhmän muu koulutus tapahtuu aluekoulutuksen yhteydessä. Liittoerotuomarikoulutettavilta edellytetään jo syvällisempää paneutumista ja sitoutumista erotuomariuteen.
LIIGAEROTUOMARI
Ylin valtakunnallinen luokitustaso erotuomarijärjestelmässä on liigaerotuomari. Nimensä mukaisestikin nämä ryhmät toimivat tuomitsemistehtävissä salibandyn korkeimmissa sarjoissa. Liigaerotuomariksi pääseminen vie useita vuosia ja tuo mukanaan kovenevia haasteita. Miesten liigan koulutusryhmässä on ollut noin 30 maamme parasta salibandyerotuomaria. Ryhmään kuuluminen tuo mukanaan paljon vastuuta ja siksi sitoutuminen ja panostaminen toimintaan ovat perusedellytyksiä jokaiselle liigakoulutettavalle.
Naisten liigaan panostavien erotuomarien koulutusryhmään on valittu lähes kolmekymmentä erotuomaria eri puolelta Suomea. Ryhmään kuuluu sekä nais- että miespuolisia erotuomareita.Sekä liitto- että liigakoulutusryhmiä koulutetaan valtakunnallisesti erotuomarivaliokunnan toimesta ja koulutus on maksullista sinne kutsuttavilta. Em. ryhmät osallistuvat myös alueellisen koulutuksen tilaisuuksiin.
KANSAINVÄLINEN EROTUOMARI
Kahden vuoden välein nimetään liigakoulutusryhmästä Kansainvälisen Salibandyliiton (IFF) säännösten mukaisesti myös kansainvälisiä erotuomareita, jotka ovat oikeutettuja toimimaan erotuomareina IFF:n alaisissa otteluissa.
Lisätietoja voi tiedustella kouluttajilta, joiden yhteystiedot löytyvät Sakset Ry-linkin takaa.